Vihreään siirtymään tarvitaan Bolidenin tuottamia metalleja

Vihreä siirtymä eli muutos kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua merkitsee mm. öljystä ja kaasusta luopumista. Tämä puolestaan vaatii suunnattomasti lisää uusiutuvaa energiaa tuottavia laitoksia, esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimaloita. Ennen kuin yksikään niistä syöttää puhdasta energiaa koteihimme, autoihimme tai teollisuuteen, on niiden rakentamiseen tarvittu runsaasti erilaisia metalleja.

"Eurooppalaisesta näkökulmasta on oleellista, että kestävän kehityksen jarruksi ei muodostu metallipula - etteivät kupari ja muut perusmetallit muodostu "uudeksi öljyksi". Jo nyt Euroopan tarvitsemista metalleista peräti 80 prosenttia tuodaan muualta. On tärkeää, että Euroopassa on omaa, vastuullisesti hoidettua kaivosteollisuutta ja metallien tuotantoa", korostaa Bolidenin toimitusjohtaja Mikael Staffas.

Boliden on Suomen ja Euroopan suurimpia kaivos- ja sulattoyhtiöitä, joka tuottaa mm. sinkkiä, kuparia, lyijyä, nikkeliä, kultaa ja hopeaa.

Boliden panostaa jatkuvasti uuteen teknologiaan, jotta tuotanto sekä kaivoksissa että jatkojalostuksessa on kestävän kehityksen mukaista. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöjä vähennetään tällä vuosikymmenellä 40 prosenttia vuoden 2021 tasosta mm. sähköistämällä kaivoskoneita ja kuljetuslaitteita. Harjavallan sulaton nikkelituotannon laajennuksen yhteydessä toissa vuonna alennettiin hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia tuotettua tonnia kohden. Kokkolassa sinkin valmistus on jo lähtökohdiltaan vähäpäästöistä ja suurin osa eli 95 % CO2-päästöistä tulee epäsuorasti sähköenergian tuotannon kautta.

"Olemme lisäksi kehittäneet vähähiiliset kupari- ja sinkkilaadut, joiden hiilijalanjälki on vain 28-38 prosenttia keskimääräisestä tasosta maailmalla. Näiden laatujen osuus tuotannostamme on nyt vajaa neljännes. Tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä koko tuotantomme on vähähiilistä", selvittää Staffas.

Kaivosteollisuus ja metallien jatkojalostaminen on pitkäjänteistä ja isoja investointeja vaativaa toimintaa. Tänä vuonna Boliden investoi tuotantoonsa yhteensä 1,5 miljardia euroa.

"Kun lopetamme toimintamme kaivoksessa, palautamme alueen luonnolle. Toimimme kaikissa asioissa vastuullisesti ja rahoitamme kaiken toimintamme itse, ilman yhteiskunnan maksamia tukia. Olemme suurin veronmaksaja toimintapaikkakunnillamme Suomessa", muistuttaa Staffas.

Kevitsa_ajorata.png Bolidenin kaivoksissa ja sulatoilla kehitetään toimintaa vastuullisesti hyödyntämällä alan uusinta teknologiaa. Kuva Kevitsan sähköistetyltä ajoradalta.
2177_Mikael_Staffas.png Bolidenillä on Suomen tuotannossa hallussaan koko arvoketju malminetsinnästä kaivostoimintaan, metallien tuotantoon ja kierrätykseen tulevien metallien hyödyntämiseen saakka, joten pystymme vaikuttamaan tuotannon vastuullisuuteen sen kaikissa vaiheissa, kertoo Bolidenin toimitusjohtaja Mikael Staffas.

Teksti: Maija-Liisa Saksa. Artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomien Suunnannäyttäjät-liitteessä 6.5.2023.

Contact

Boliden Head Office

Boliden Group
Klarabergsviadukten 90
P.O. Box 44, SE-101 20 Stockholm 
Tel: + 46 8 610 15 00
Fax: + 46 8 654 80 90