Näin Boliden tekee ilmastotavoitteista totta – vastuulliset hankinnat avainasemassa

Boliden haluaa olla maailman ilmastoystävällisin metallintuottaja. Kokkolan sinkkitehtaalla päästövähennyksiä haetaan muun muassa liikenteestä.
”Haluamme kantaa vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja varmistaa, että toimimme kansainvälisten ilmastotavoitteiden mukaisesti. Hankinnoilla on tässä erittäin tärkeä rooli”, Boliden-konsernin hankinnan kehitysjohtaja Tuukka Farin kertoo.
Boliden on asettanut itselleen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, jotka ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Kansainvälisen kaivos- ja sulattokonsernin tavoitteena on vähentää suoria ja epäsuoria (Scope 1 ja 2) hiilidioksidipäästöjä 42 prosenttia vuoden 2021 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi käytettävän energian päästöjen vähentämistä.
Koko arvoketjussa syntyviä epäsuoria eli esimerkiksi hankinnoista ja palveluista aiheutuvia päästöjä (Scope 3) pyritään vähentämään 30 prosenttia.
”Yli puolet konsernin päästöistä syntyy hankituista materiaaleista, tuotteista ja palveluista. Siksi valitsemme kumppaneita, jotka toimivat vastuullisesti ja edistävät omalta osaltaan ilmastotavoitteidemme saavuttamista”, Farin sanoo.
Vaikuttavien tulosten saavuttamiseksi ilmastoa säästäviä toimenpiteitä edellytetään erityisesti niiltä toimittajilta, joiden tuotteilla tai palveluilla on suurin vaikutus hiilidioksidipäästöihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuodesta 2025 alkaen Boliden vaatii 90 merkittävimmältä toimittajalta joko sitoutumista kansainvälisiin ilmastotavoitteisiin tai selkeää suunnitelmaa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.
"Edellytämme toimittajilta jatkossa myös entistä tarkempia ja ulkopuolisten tahojen varmentamia päästölaskelmia. Suurimmat päästöt liittyvät esimerkiksi polttoaineisiin, raaka-aineisiin ja raskaisiin koneisiin”, Farin jatkaa.
Kokkolassa päästövähennyksiä liikenteestä
Boliden-konsernin jokainen toimipaikka on laatinut oman tiekartan eli paikallisen suunnitelman hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Boliden Kokkolassa sinkin tuotantoprosessi on pitkälle sähköistetty ja siten lähtökohtaisesti vähäpäästöistä, mutta esimerkiksi tehdasalueen liikenteestä ja logistiikasta on tunnistettu merkittäviä mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen.
Yksi huomattava ilmastoaskel otetiin tämän vuoden alussa, kun tehdasalueella operoivat urakoitsijat siirtyivät uusien hankintasopimusten myötä käyttämään uusiutuvia polttonesteitä.
”Uusiutuva polttoöljy pienentää kaivinkoneiden, kuorma-autojen ja muun raskaan kuljetuskaluston hiilijalanjäljen murto-osaan aiemmasta. Myös urakoitsijoiden käyttämän logistiikkakaluston sähköistyminen etenee, kun käytöstä poistuvia polttomoottoritrukkeja korvataan sähköisillä vaihtoehdoilla. Sama kehityskulku koskee myös meidän omia trukkejamme”, Boliden Kokkolan ympäristöpäällikkö Jarmo Sillanpää kertoo.
Vähähiilistä sinkkiä maailmalle
Globaalissa vertailussa Bolidenin ilmastosuorituskyky on jo nyt erittäin hyvällä tasolla. Osoituksena tästä konserni on tuonut 2020-luvun aikana markkinoille uuden tuoteperheen, johon Kokkolan tehtaan osalta kuuluvat vähähiilinen sinkki Low-Carbon Zinc, kierrätysmateriaaliin perustuva Recycled Zinc sekä vähähiilinen rikkihappo Low-Carbon Sulphuric Acid.
Vihreää siirtymää tukevat uudet tuotemerkit edistävät Bolidenin asiakkaiden vastuullisuustavoitteita ja toimivat pidemmällä aikavälillä kipinänä koko toimialan kehittämiseen.
”Bolidenin tuottaman vähähiilisen sinkin hiilijalanjälki on alle kilotuotettua sinkkikiloa kohden, kun maailmalla keskiarvo on noin 3,5 kiloa. Tavoitteemme on, että vuonna 2030 kaikki sinkkimme on vähähiilistä. Rikkihappotuotantomme on jo nyt kokonaisuudessaan vähähiilistä”, Sillanpää kertoo.
Ilmastotyötä tukee Suomen sähköntuotannon nopea vihertyminen. Suomessa hiilidioksidineutraalin sähkön osuus on jo 95 prosenttia sähköntuotannosta.
”Valtaosa sinkin tuotannon hiilidioksidipäästöistä liittyy käytettyyn sähköön. Kun uusiutuvan energian osuus sähköntuotannossa yhä kasvaa, pystymme tarjoamaan entistä ilmastoystävällisempiä tuotteita asiakkaillemme ja siten vastamaan sijoittajien ja yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin”, Sillanpää summaa.